Astuin purjelaivaan ja päätin olevani kapteeni.
Se on vähintä, mihin riittävät rahkeeni.
Näin aattelin.
Olin myös perämies, sekä laivan kantta puunasin.
Lähden pitkälle matkalle, onhan rommia täynnä ruumani.
Näin tuumasin.
Ja näinkin paljon kaunista:
upeita saaria ja punertavia laskuja auringon.
Totesin: on maailmassa näinkin paljon kaunista.
Eräänä aamuna herään, kun tuulee kovaa.
Onko laivani vaarassa, vai luulenko vaan?
Menin kannelle ja sade riepotteli purjeita.
Sadepisarat olivat piiskaavia murheita.
Ei ollut auttamassa kippari, kun laivani kippasi.
Joten soudan lautalla kohti rantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti